perjantai 7. kesäkuuta 2019

Aina vaan laattiaa

Toiseltapuoleltakin umpeen sekä tervapaeria. Ja sitten villaa perään. Se on isover puhallusvillaa. Se on tarkoitettu vaikka purun päälle asennettavaksi ja muutenkin puurakennuskohteisiin sopiva. Sen jälkeen paperi ja lautoja kulkemista varten.






maanantai 3. kesäkuuta 2019

Toisellekin puolen

Lattia tehtävä toisellekin puolelle. Sen teen hiukan alemmas kun olen hommanut kahden paksuisia lankkuja niin tälle puolen tulee paksummat kun niitä on vähemmän. Ja toiselle puolen ohkasemmat.




perjantai 31. toukokuuta 2019

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

perjantai 10. toukokuuta 2019

Hirsien pesua

Kesän hommana on lattian teko joten vielä kun lattiaa ei ole on hyvä pestä hirret. Käytin siihen aika tujua soodaliuosta. Lähti kyllä kaikki irti.

Ja syytä on suojautua hyvin.

Sävyjä tulee märkänä esiin. Kuivuessaan niitä ei näy.