sunnuntai 26. toukokuuta 2019

perjantai 10. toukokuuta 2019

Hirsien pesua

Kesän hommana on lattian teko joten vielä kun lattiaa ei ole on hyvä pestä hirret. Käytin siihen aika tujua soodaliuosta. Lähti kyllä kaikki irti.

Ja syytä on suojautua hyvin.

Sävyjä tulee märkänä esiin. Kuivuessaan niitä ei näy.

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Toinen ikkuna kiinni

Nyt oli lumi sen verran sulanut että pääsi kivasti autolla perille ja pääsin asentamaan toisen ikkunan.




Oli lautakasa sen verran jäässä joten onneksi mökin sisältä löyty ulkoverhouslautojen jämiä. Niistä laitoin lintusuojat.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Eka ikkuna paikalle

Vielä ei ollut lunta tullut joten autolla pääsi perille. Pääsin näin ollen asentamaan ensimmäisen ikkunan.
Toisen aukon päällä on vielä valokate suojaamassa.


Hiukan vuorilautoja löin että linnut ei ihan kaikkea pellavaa revi. Joskus sitten laitetaan oikeat vuorilaudat.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Ikkunoiden teko alkaa

Loppukesästä haimme vaimon kanssa ikkunoita Salosta läheltä meren rantaa 8 kpl. Sieltä löyty juuri meidän ikkunaaukkoihin sopivat klasit. Nyt oli se hetki koittanut että aloin shaamaan karmipuuta ja mallailemaan ikkunoita paikalle.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Harjakaiset ja kökkä

Pisti Fasebookkiin kökkä/harjakais kutsun. Johannes tuli apuun ja ne naapurin Ville ja Kari. Saatiin purettua ja lavat siirrettyä nukkumamajan eteen.



keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Loput maalaukset ja nimikyltti

Noniin lisää haettu maalia ja maalattu. Vielä väsäsin nimikyltin ennen kun lähden katsomaan Provinssimusikaalin kenraalia. Ja sitten onkin se Lontton matka. Sen jälkeen sitten puretaan telineet.